1,5 viikkoa laskettuun aikaan.

Älyttömän jännittävää. Koko ajan oletan valmistautuneeni vauvaan niin hyvin kun voin kunnes se tunne yllättää taas: puuttuuko jotain, oonko unohtanu jotain? Luotan itteeni ja siihen että osaan, mutta silti joku kummallinen epävarmuus puskee välillä jostain esiin. Ehkä se on se jännitys ja kaiken uutuus? Odotan vauvaa ihan hirvittävästi, siitä on tullu mun elämän suurin aarre jo nyt vaikken oo koko tyyppiä edes vielä tavannutkaan. Ihanaa saada oma pieni perhe, josta oon haaveillu kauan. Entisessä elämässä se ei olis koskaan onnistunu, ja näin jälkeenpäin ajateltuna en olis sitä toivonutkaan. Se olis päättyny vaan huonosti, koska alkukin olis jo ollu niin huteralla pohjalla. Musta tuntuu että mun ja Juupen oli määrä tavata vasta myöhemmin, huolimatta siitä että ollaan tunnettu jo kauan. Ehkä me ei oltais oltu valmiita kaikkeen tähän aiemmin. Mutta nyt ollaan ja tiedetään kumpikin mitä halutaan elämältä yleensäkin, ja toisiltamme.

Välillä huomaan toivovani mun kavereille yhtä hyvää tuuria kun itelleni, että nekin kokis tän ilon ja onnen. Joillain niistä on ollu hirvittävästi epäonnee ja se on osaltaan ajanu ystävyydenkin katkolle. Joillekin ystävän onnellisuus on liikaa kun itellä menee huonosti. Valitettavasti oon huomannu sen menevän noin, vaikka sanovatkin ettei muiden onnellisuus heitä haittaa. Kyllä sen huomaa että haittaa... Ehkä vielä kuitenkin niillekin suodaan onni, ja asenne jolla onni saavutetaan. :)

Oon oppinu, että raha ja rakkaus ei kulje käsi kädessä. Mutta mulle onkin aina ollu tärkeempää se rakkaus. Rahaa tulee ja menee, mutta kun on joku, jonka kanssa olla köyhä mutta onnellinen, on tärkeempää kun mikään muu. Pitää osata nauttia elämän pienistä asioista. Mulle niitä on puhdas koti, lämpö, rakkaus, perhe, yhdessäolo ja pienet sanat ja kosketukset.

<3

Kevät tuli, lumi suli.. Tai sitten ei.

Viime viikolla olin vakuuttunu, että mennään kovaa vauhtia kevättä kohti. Oli melko lämmin ja lumet oli sulanu, tietkin alko oleen jo kuivat. Lauantaina kun heräsin, näin ikkunasta akneen lumisateen. Että se siitä keväästä tällä erää.. Tänäänkin sato lunta, pakkastakin on luvattu loppuviikoks. Mutta päätin etten lannistu. 

Tällä viikolla pitäis mennä ettiin yläkertaan oikeen sävystä laminaattia, jotta voidaan vihdoinkin jatkaa remonttia. Suunnitelmat on muuttunu sen verran että meidän makkari siirretäänkin perimmäiseen huoneeseen ja poitsun huone tulee etummaiseen. Joko mä edes kerroin että vauva on poika?! Onhan se jo tiedetty pitkän aikaa. <3 Tähän samaan syssyyn pitäis ostaa terassin puutavarat, että sitä voi alkaa rakentaan heti kun lumet sulaa. :) Oon visioinu meille jo grillikatoksenkin uuteen uskoon, tarvitaan sellanen paviljonki. Ja mä haluisin pienen kasvihuoneen mun mansikoille ja herneille!

Vauvan tavaroita on alkanu kertyyn tosi hyvin. On jo kehto, turvakaukalo, sitteri, paljon vaatteita, hyppykiikku, vaunut ja tänään haen vielä hoitoalustan. Ihanaa kun kaikki alkaa tuntua "todelliselta" kun on vauvan tavaroita valmiina. :) 

Paino lähti reilu viikko sitten pieneen nousuun. Eli nyt on tullu 6kg lähtöpainosta. 24 viikkoon asti painonnousu on kuulemma suurinta, eli tän viikon jälkeen muka pitäis taas hidastua. Katotaan nyt.. Kun mun laskujen mukaan se painonnousu ei juurikaan muuttunu suuremmaks 17 viikon jälkeen niinkun piti. Ei haittais yhtään vaikken lihois. :D Just kattelin koneelta kuvia että oonpas mä ollu hoikka ennen raskautta! Toivottavasti palaisin samoihin mittoihin. :D 

Suurehko masu...

Viime viikonloppu menikin tosiaan hyvin pitkälti autossa istuessa ja ulkoillessa kun oltiin Kuhmossa. Isi ajo ekaa kertaa sm-luokassa jäärataa ja me oltiin vauvan kans mukana kannustusjoukkoina! :) Oli kylmää kyytiä puuhailla jäällä 7 tuntia putkeen, mutta oli hurjan kiva ja jännittävä päivä! Seurasin innolla eri sarjojen lähtöjä, yhdeks suosikiks osottautu sivuvaunumotskareitten luokka! Se oli täysin jotain muuta kun olis voinu kuvitella.. Tyypit roikku sieltä vaunusta puolella jos toisella ja vauhti oli kova! Yhdessä ratamoottoripyörien kisassa sattu paha kaatuminenkin ja pelästyin varmaan enemmän kun kuski. Tilanne näytti tosi rajulta kun kuski raahautu kilpailijan takapyörän alla lumivalliin varmaan 100km/h vauhdilla.. Mutta Juupe ajo hyvin eikä sattunu mitään, joten oon tyytyväinen. :) Kotimatka Kuhmosta Koskiin oli kyllä tuskaisen pitkä. Kumpaakin väsytti ja tuntu ettei matka lopu koskaan. Kun päästiin kotiin nii nukahdettiin kai viidessä minuutissa. :)

Tässä vielä kuvaa kisoista.

Kickboxer.

Huomenna on ikuisuuksia odotettu päivä kun mennään ultraan kysyyn onko masussa tyttö vai poika. Jotkut (äiti ja Mari) on jo päättäny että se on tyttö, mutta me ei ite arvuutella mitään. Kumpi tahansa käy, pääasia että vauva on terve ja sillä on kaikki hyvin.. Huomisen jälkeen saan ostaa vaatteita niin ettei tarvi penkoo neutraaleja värejä. :D

Vauva potkii nyt jo joka päivä ja välillä aika kovaakin. Niin kovaa että isikin tuntee potkut jo kädellä. <3 Kaikkialla sanotaan että vauvat potkii iltasin paljon mutta meidän vauva potkii kyllä keskellä päivääkin. :D Välillä ihan tosissaan.. Kunnon myteri masussa. Mutta äiti on vaan ilonen. :) Ainakin vielä kun ne potkut ei satu.. :D

Nyt sohvalle pitkäkseen tunnusteleen potkunyrkkeily reenejä. :)

Clap along if you feel like a room without a roof!

Aika kuluu kovaa vauhtia ja nyt ollaan viikolla 19+3. Vauva kasvaa hurjaa vauhtia ja toissapäivänä sain kokea kuinka elämä siellä masussa potkas ekaa kertaa. Makoilin sohvalla ja katoin telkkaa kun yhtäkkiä tunsin navan lähellä potkun ja pelästyin. Jähmetyin paikalleni kuulosteleen että apua, mikä se oli kunnes tuli uus potku. Itkin ja nauroin samaan aikaan ja kyyneleet valu pitkin poskia ja isi katto että tuliko toi nainen nyt hulluks vai mitä tapahtuu.. Itkun ja hysteerisen naurun seasta sain soperrettua että "vauva potkas" ja isi oli kun naantalin aurinko sen jälkeen. :) Olipa jännittävä päivä. :)

Ens viikolla on kauan odotettu ultra, jossa selviää vauvan sukupuoli, enkä malta odottaa että pääsen ostaan vaatteita! Kaikki odotus jollain tavalla konkretisoituu kun saa tietää enemmän. Hyvä myös saada selvyys siitä, onko vauvalla kaikki hyvin ja onko se kehittyny niinkun pitää. Pieni jännitys tietenkin on että mitä jos jotain poikkeavuutta löytyy, mutta uskon että kaikki on hyvin, kun lähtökohdat raskauteen on ollu koko ajan hyvällä mallilla. :)

Tällä viikolla oon todennu olevani kai nykyään allerginen äyriäisten lisäks myös pähkinöille. Söin pari palaa pähkinäsuklaata ja kieltä ja kitalakee alko heti kutittaa, jonka jälkeen oksensin ja maha oli tosi kipee. Maha on itse asiassa ollu kaks päivää sen jälkeenkin kipee, mutta muita oireita ei oo enää ollu. Ehkä raskaus herkisti sille allergeenille tai jotain, koska en aiemmin oo saanu mitään oireita pähkinöistä?

Sitten jotain kivaa.. : Meillä on alkanu näkyyn kevään merkkejä! Räystäät tiputtaa vettä, lämpömittari on nollassa lähes joka päivä ja linnut laulaa. :) Huomaan ajattelevani kesäisiä asioita koko ajan. Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on oma piha jossa saan touhuta. Haluaisin istuttaa jotain kukkia meidän terassin viereen ja ostaa muutamia amppeleita ja ruukkuja joihin saa nättejä kesäkukkia. Pienestä pitäen mun lemppari puu on ollu tammi, koska tammen lehdet ja varsinkin tammen terhot on niin kauniita. Arvatkaa mitä! Meidän pihassa kasvaa tammi! Ja mulla on oma pyykinkuivausteline ulkona. Oon kai hullu kun odotan kesäpäiviä, jollon saan pestä pyykkiä ja ripustaa ne ulos kesätuulen kuivattavaks. :D Rakastan rannassa pestyjen mattojen mäntysuovan tuoksua. Ja puusaunan tuoksua. Ja grillin tirisevää ääntä kesäillassa. Koen oppineeni arvostaan elämän pieniä asioita. :)

Tässä kappale, joka saa hymyn huulille joka päivä kun se pärähtää soimaan mun pikkuruisesta keittiöradiosta:

http://www.youtube.com/watch?v=y6Sxv-sUYtM

Kuunnelkaa, hymyilkää ja tanssikaa! Ja iloitkaa niistä pienistä asioista. <3

Gettin fat - with the perfect reason.

Nyt mennään hienosti viikolla 15, ja masu näkyy jo. Painoo ei oo tullu lisää oikeestaan yhtään, mikä onkin outoo.. Kuinka ei liho vaikka lihoo. :D Oikeestihan raskausajan painonnousu on 12-16 kg, mutta suurin osa siitä tapahtuu vasta alkuraskauden jälkeen. Neuvolassa sanottiin että oon varmaan syöny liian vähän kun paino ei muutu mikskään, mutta en mä pysty itteeni pakottaan siihen syömiseen. Mul on vähän huono se kun jos yritän PAKOTTAA itteni syömään niin oksennan. Ei siis onnistu.. :/ Nyt oon siinä vaiheessa että täytyy ostaa äitiyshousut, koska mitkään mun farkuista tai siistimmistä housuista ei enää mahdu mun mahan päälle. Muutenhan ne on vieläkin tosi hyvät mutta mahasta kiristää niin paljon että tulee paha olo. :D Selaan siis fb-kirppistä ja muita vastaavia kun en viittis ihan älyttömyyksiä maksaa vaatteista mitä en kuitenkaan käytä kun puoli vuotta.. Onneks on paljon kavereita ja sukulaisia kenellä on vauvoja niin saan kaikkee sälää niiltä ihan ilmasekskin. :) Vauvalle on jo tiedossa iso kasa vaatteita.. ja mun vanha kehto. Ja yks käytetty turvakaukalo. Ja kantokoppa.. Kaikenlaista sitä ilmestyy kun kyselee. :) Ei tässä vielä onneks kiire oo.

Odotan kauheesti että vauva alkaa liikkuun niin että tunnen sen. Ultrassa nähtiin kuinka se pyörii paljon, mutta liikkeet on vielä niin hentoja ettei niitä huomaa. Kahen - kolmen viikon päästä pitäis alkaa tuntuun. :) Jännittävää!

Töitä ei tällä hetkellä oo, eikä se juuri haittaiskaan muuten mutta kelan tukipäätöksien tekemisessä näyttää kestävän ikuisuus ja säästöt loppuu kohta kesken. Että tiukille vetää ajallisesti niiden päätöstenteko! Tänään just mietin että jestas, mä jään neljän kuukauden päästä äitiyslomalle! :D 31.5, eli just kesän kynnyksellä. Ehtisin siis ehkä oleen mökilläkin tänä kesänä kun laskettu aika on 6.7. Tosi outoo.. Mutta niin kivaa! Odotan meidän kääröö jo kamalasti. <3

Tässä teille REAL FATMAMA:

Vaapukka.

Isoja asioita tapahtuu paljon. Käsitys onnellisuudesta taitaa olla monille utopiaa, koska ei kaikki käsitä että voin olla nyt onnellisempi kun koskaan. 8,5 vuotta opetti tosi paljon, suurin asia mitä opin, on se että täytyy osata arvostaa asioita. Ei oo itsestäänselvyys että on hyvä parisuhde, tai mukava ja turvallinen elämä. Se vaatii hoivaamista, vaalimista, työtä ja varsinkin luottamusta. Tuntuu että oon saanu kaiken mistä oon edes uskaltanu unelmoida.

Mentiin kihloihin samana päivänä kun nähtiin ensimmäistä kertaa meidän pieni vauva, enkä vois olla enää iloisempi tai onnellisempi. Moni on kysyny, ymmärrettävää toisaalta, että onko vauva vahinko, mutta ei oo, vaan suunniteltu jatkumo rakkaudentäyteiselle suhteelle. Kymmenen vuotta pillereitä syöneelle ei juuri satu vahinkoja. ;) Eli vauva on toivottu ja rakastettu tapaus. <3

Iskän reaktio on ylittäny kaikki odotukset. Sisko kerto ettei se oo viikkoon puhunu muusta kun vauvasta. Kuullessaan se kaivo konjakit naftaliinista ja nosti maljan, kyyneleet silmissä. Ja äiti alko kutoon sukkia... :D Kaverit on onnessaan mun puolesta ja erityisesti Krisse-täti, Sara-täti ja muu perhe ratkee riemusta. Viikkoja on nyt 12 eli alkiosta on jo muuttunu sikiö ja vauva on ihan totta. Masukin pömpöttää mutta näytän lähinnä lihavalta jos ei tiedä että oon raskaana. :D

Laura ystävällisesti kuulutti tän koko maailmalle facebookissa, joten pahoittelut niille joille en ehtiny kertoon henkilökohtasesti. :)

Home is where the heart is.

Hirveesti hyviä muutoksia...

Kaikki on päälaellaan: uus koti on ihanampi kun olisin koskaan edes uskaltanu toivoo, mies on paras mahdollinen, joskus mietin että näänkö unta? Miten MULLE voi tapahtua näin paljon hyvää yhtäkkiä? Niin vaan tapahtuu ja hyvä niin, koen ansainneeni kaiken tän. Oon onnellisempi kun koskaan ja kaikki on hyvin. Ahdistuksen aiheita tietysti on jotain, niinkun koulu ja jatkuvasti kasvava motivaation puutos. Etenkin yks meneillään oleva kurssi aiheuttaa harmaita hiuksia, yks palautettava tehtävä sai viimesetkin motivaation rippeet katoon kun en osaa tehdä sitä tehtävää yksin. Yritän ja yritän mutta ohjeita ei oikeestaan oo ja oon ihan pulassa. Taas. Koitan jotenkin setviä sen tehtävän läpi mutta en usko että sitä ainakaan hirveen helpolla hyväksytään. Oon viimesen viikon ottanu melko rennosti kun muuttoviikko oli aikalailla voimia vievä kun oli töitä LIIKAA ja kaikki muu hässäkkä siihen päälle. Mutta nyt kaikki alkaa tasottuun ja on ollu kiva olla vaan välillä. Osaan hetkellisesti arvostaa sitä että joskus on tekemättä yhtään mitään.

Kavereillakin tuntuu menevän hyvin, mikä saa mielen iloseks. Kivaa kuulla hyviä uutisia. :)

Kotona on yläkerrassa menossa remontti, toinen huone on jo listoja vaille valmis. Pitäis nyt vaan ostaa sohva alakertaan että saadaan siirtää makkari sinne oikeeseen makkariin.. Vanhastakin talosta näköjään saa tosi kivan ja kotoisan ihan vaan sisustamalla. Huomattiin että tosi pienetkin muutokset onkin isoja muutoksia. Maalattiin yläkerrasta yks seinä valkoseks ja asennettiin vaalee laminaatti niin koko huoneen yleisilme muuttu kertaheitolla. :) Koivukylä ei tuntunu oikeestaan koskaan kodilta niin nyt oon ihan innoissani taas kun saan laittaa paikkoja kuntoon sellaseks kun haluan. Kotona on kiva olla. :)

Laitan joku kerta kuvia näistä mun sisustusräpellyksistä, nyt en viitti ottaa kuvia kun on vielä niin keskenerästä. ;)

K I V A A ! ! ! :)

"Ens vuonna se muuttuu, kaikki paremmaks taittuu" - no kyllä!

Paljon on tapahtunu siitä kun viimeks oon kirjottanu... Mullistavia juttuja. Paras ystävä muuttaa kahen viikon päästä Vantaalle 3,5 kilsan päähän musta, mutta mulla on ens viikolla työhaastattelu Sokos Hotel Tammeriin, vastaanottovirkailijan työhön jota en ehtiny oikeesti vielä edes hakeen. :D Kävi vaan niin että hain alunperin Ilvekseen töihin, mutta siellä ei ollu tarjota opiskelijalle sopivia tunteja. Niin soittivatkin sit yhtäkkiä mulle Tammerista että tuukko haastatteluun :D No tottahan toki mä tuun! Pitäkäähän siis peukkuja.

Opparikin on alotettu ja aikataulutus vaikuttaa ainakin tällä erää mahdolliselta, eli joulun tienoilla vois olla valmista... ehkä. :) Myös harkkaan liittyvä kehitystehtävä alko hahmottuun pikavauhtia, en vaan tajua miten se nyt yhtäkkiä silleen. Alotin batterylakon, voiko siinä olla jotain yhteyttä??? :D Oon liekeissä.

Ja nyt se on päätetty: muutan Juupen luo kun saan työpaikan. Kiitti ja moi Vantaa. Ja Espookin suurimmaks osaks.

Pusipusi.

Kaikkimullehetinyt.

Elämä Vantaalla tuntuu tyhmältä ilman Juhaa. Jos ei olis koulua enää noin vähän nii yrittäisin siirtoo Tampereelle nyt heti.. Haluaisin vaan nopeesti nää asiat täällä pääkaupunkiseudulla järjestykseen, koska ollaan päätetty että muutan takas koskiin kun vaan voin. Aikomuksena on hakee siirtoo sisäsesti Sokos hotellien välillä.. Niille, jotka taas miettii hiljaa mielessään että onko tossakaan nyt mitään järkee, annan sellasen kuitin et on kun tietää tarkkaan mitä haluaa. Muuttoon on kuitenkin oikeesti vielä melkein viis kuukautta... Sillon tällä jutulla on jo pohjaa niin pitkältä ajalta että muuttaminen yhteen on vaan luonnollista jatkumoo. Rakastan tota miestä ihan hurjasti ja se tekee mut onnelliseks. Kaikki on paremmin kun hyvin.

Koulun rästihommat täytyis saada hoidettua alta pois ennen kun alkaa taas arkinen aherrus kombolla "töitä-koulua-töitä-koulua". Sitten ei oo taas vapaa-aikaa mihinkään. Ja kun alotan sen opparinkin nii tarvin kaiken energiani siihen.. Hyi olkoon kun hirvittää ajatuskin.

Viimeistään marraskuussa on ruvettava kyseleen töitä, ettei käy hassusti. Jotain raflahommia kaiketi jos ei muuta löydy.. Hotellin hommat olis tietysti kyllä kivempia. Katotaan nyt kuinka tässä käy.. :) Juupen työkuviot on myös toistaseks aika auki kun sillä loppuu määräaikaissopimus elokuun lopussa. Toivottavasti jatkavat sitä sitten heti perään.. 

Tällästä tällä erää. Hauskaa maanantaita kaikille 💋

Uupenpuuppe.

Jotenkin turhauttaa ihan sikana sellanen juttu, ettei Kimin kanssa välit menny ihan silleen niinkun piti. Se ei oo vieläkään voinu myöntää mulle, että se on nyt sen toisen naisen kanssa kenen kanssa se mua alun perin pettikin. Periaatteessa sillä ei oo mitään väliä enää mutta mun mielestä ees tässä vaiheessa ois ollu hienoo, jos se vois puhua mulle totta. Pelkään että mulle jää pelkkä paskan maku suuhun koko tyypistä.. Se nainen ilmeisesti on muuttanu Espooseenkin, eli kaiketi asuu mun vanhassa kodissa? On muitakin keskeneräsiä juttuja, mihin tarvis saada päätös. Meijän välillä ei siis oo mitään ollu kuukausiin, mutta arkeen liittyviä asioita on, mitkä haluan pois varsinkin nyt kun kuvioissa on se nainen. En vaan saa siihen mitään kontaktia edelleenkään.. kappas. :D

Mä oon sen sijaan tosi onnellinen yhä edelleen, kai vielä onnellisempi kun aikasemmin. Mietin hirveesti tulevaa mutten silti tee mitään hätiköityjä päätöksiä. Juha on mulle rakkain maailmassa ja se on tehny mut tosi onnelliseks ja iloseks. <3 Mun ystävät ei kai kaikki ihan ymmärtäny tätä aluks mutta nyt nekin on alkanu tottuun ajatukseen että mulla on uus elämä. :) Oon tavannu Juhan perheen ja ne kaikki tykkää musta ihan oikeesti. Elämä on hienoo enkä anna pienten asioiden stressata mua. Työnteon vähentäminenkin on tehny hyvää. Ei tietenkään taloudellisesti mutta mielenterveydellisesti.. :D Suurin osa vapaa-ajasta kuluu nykyään koskissa, tai sitten täällä kotona jos Juha tulee tänne.

Mä oon joskus tehny jotain tosi hyvää, kun oon saanu tollasen miehen niinkun Juha. Oon melkein sanaton.

<3

Jonkinasteinen julkistaminen.

Vaikka kaikki pitää mua tän jälkeen hirviönä niin kirjotan silti, että oon tavannu ihanan miehen, joka on kiltti (muttei liian kiltti), hyvän näkönen (erittäin!!), saa mut nauraan ja jolle mä oon tärkeintä elämässä. Oon tosi onnellinen eikä vaikeudetkaan tunnu miltään kun se saa mut ajatteleen positiivisesti ja järkevästi. Ihastuminen on tainnu syventyä rakastumiseks. Pystyn näkeen tulevaisuuteni sen kanssa, ja se tuntee samalla tavalla, mikä on ihan mahtavaa. En tiedä mitä hyvää oon joskus tehny että sain sellasen lottovoiton, mutta oon niin ilonen että melkein ratkeen. :)

Toissapäivänä kävin Kimillä hakemassa muutaman mun tavaran ja sain sen jälkeen ihan älyttömän itkukohtauksen, koska oli niin hirvee ikävä Penniä ja tuli jotenkin syyllinen olo vaikkei mun tarvis niin edes tuntee. Muistin kaikkia vanhoja asioita ja vaikka oon menny elämässä eteenpäin niin muistot on muistoja eikä ne häviä koskaan. Tuli Kimiä ikävä ihmisenä, mutta en mä kuitenkaan rakasta sitä enää. Ystävänä ehkä. On se silti iso osa mun elämää. Yksinäisyys oli tiistaina musertava kun pääsin illalla kotiin... Mutta se meni hetkessä ohi kun tää mun timantti soitti ja rauhotteli. <3

Tiedän tasan tarkkaan mitä haluan elämältäni ja aion saada sen kaiken just tän ihmisen kanssa. Se on niin samanlainen kun mä ja haluaa samoja asioita, käyttäytyy niinkun mä, ja rakastaa mua. Ja mä sitä. Hassua kun oon tuntenu sen  niin kauan mutta vasta nyt oon huomannu sen. Rakastuin ihan päätä pahkaa vaikkei missään ollu sillä hetkellä mitään järkee. Ja tilannekin oli vaikee kummallekin. Mutta tajuttiin että halutaan toisemme ja toteutettiin se, huolimatta muiden mielipiteistä. Tuli tunne että jos mä nyt taas jään ajatteleen muiden tunteilla mun elämää niin mulla menee yks parhaista ohi. Enkä todellakaan halua päästää tätä karkuun.. :)

Että sellasta.

"Show must go on..."

Björkby.

Muutto on hoidettu alta pois ja oon jo vähän kotiutunu uuteen omaan kotiini. Vielä ei oo ehtiny tuleen yksinäistä hetkee, enkä oo varma että tuleeko edes. Jotenkin tää prosessi on vaan käyty niin sataan kertaan jo läpi mun päässä aiemmin, ettei tää todellinen tilanne oikeestaan syökse mua katuojaan enää. Olo tuntuu paljon paremmalta ja vahvemmalta kun tiedän, että nyt se on ohi. Loppuvaiheessa oli enemmän surua ja ahdistusta kun onnellisuutta.. Nyt elämä tuntuu kivalta. Mua ei edes vituta mikään, enkä ahdistu. Oon avoin uusille asioille ja elän itselleni, huolehdin vaan itsestäni. Tuntuu niinkun taakka olis pudonnu harteilta.

Mulla on tosi kiva kotikin. Mikroo en omista vieläkään. Enkä kyllä imuriakaan.. Mutta ei edes haittaa. En oo edes tarvinnu mikroo koko aikana kun oon täällä asunu. Täällä näyttää ja tuntuu kodilta jo, vaikken ookkaan kauaa täällä ollu. Sitten kun saan nää loput jutut vielä toimiin täällä niin kodin tunne vahvistuu. Vielä pitää asentaa siis pyykinpesukone, kotiteatteri, parit lamput, taulut seinille ja netti pitää asentaa. Siis se oikee.. Nyt kikkailen iPhonen kautta netin. Kukaan ei tänne kyllä halua tulla, kun tää on niin kaukana, mutta en mä siihen kuole. :) Kimi tulee vappupäivänä mun kanssa asenteleen noi loput kamat paikalleen. Saa nekin sit alta pois.

Tiedän et ollaan kumpikin onnellisia erillämme. Viikonlopun jälkeen oon ollu entistä vakuuttuneempi siitä, ja oonkin aika onnellinen nyt. Oon ilonen Kimin puolesta. Ja ittenikin puolesta. Varmaan kuitenkin enemmän itteni. :) Ajattelin tällä viikolla mennä tsekkaan alakerran punttiksen, enää en voi väittää etten ehdi salille, kun se on kellarissa. ;) Lenkillekin aion taas päästä. Mua on nimittäin "siunattu" iltavuoroilla tässä seuraavat kaks viikkoo.. En oikeesti tykkää iltatöistä juurikaan ihmeemmin mutta ollaan nyt onnellisia niistäkin. :)

"Mä tiesin, tänä yönä en oo yksinäinen, silmiini sut etsin joukost ihmisten. Sul on punaiset housut, hiukses liehuu niin, vartalosi liikkuu tahtiin musiikin. Ja mä laulan, tänä yönä beibi sä kuulut mulle..."

Uus sivu kääntyy.

Asiat rullaa nyt niin hienosti että melkein alan odottaan minkälainen takaisku tässä vielä voi tulla. :D Kämppä on siis saatu, ja se on vielä ihan huippu! 51,5 neliöinen kaksio ilman mitään myrkynvihreetä keittiöö ja karseeta kylpyammehässäkkävessaa. :) 380 euroa kuussa sisältäen veden ja sähkön. :) Ainoo huono juttu on että se on Vantaalla Koivukylässä, mutta tässä tilanteessa nähtäköön sekin jonkinlaisena plussana... Saanpahan alottaa rauhassa uuden elämän uusissa ympyröissä. :) En mä kyllä osaa sieltä edes kauppaan.. saati töihin. :D Mut onneks on keksitty iPhone ja siinä oleva navi. :D

Pitäis ostaa kyllä sitten parit jutut, kuten sohva (!), imuri, mikro ja kahvinkeitin. Yks ihana divaanisohva olis jo kiikarissa ja se olis espoossa.. mikro ja kahvinkeitin ei vissiin kauheen kalliita oo ja kahvinkeittimen terhi lupas järkkää mulle tuparilahjaks vaikken välttis sitä ees tarvis. :D Äitiltä ja iskältä saan lisää mattoja, jotka on oikeesti mua siellä odottanu jo yli puoli vuotta.. Myös pari kattolamppua tarvii ostaa.

Niille jotka miettii et missä väleissä ollaan erottu nii kyllä, asiat on puhuttu halki eikä huudeta tai kiukutella. Suhtaudutaan tähän niinkun aikuiset, mikä onkin isoin saavutus meiltä moneen vuoteen! Ystävinä me aiotaan pysyä kaikesta huolimatta, onhan se mulle kuitenkin niin tärkee ihminen. Joskus vaan käy näin.

Mutta uskon että musta tulee vielä tosi onnellinen! Oon jo nyt aika tyytyväinen omaan elämääni. :) Ja psssst: saan tänään vilkasta gardenin uusia PALKALLISIA työvuoroja.. ;) Aika jännää. Tein kaks harkkavuoroo siellä raflassa ja sain niin hyvät palautteet kaikilta että olin yhtä hymyä. :) Mun tietotaito on kuulemma ihan kun sellasella joka on ollu töissä kaks kuukautta. :p HYVÄ MÄ!

Nyt suihkuun ja hoitaan näitä asioita. :)

"Tiedän vain sen, että parempi mun on nukkua kapealla sängyllä, ja yksin aamuuni herätä. Uskoisit mua, onnenpäivä nyt sun on, ennen kuin maa on valkoinen, löydät sun arvoisen naisen"

- Jansku

Ojan pohjalta näin, suunta ainoa on ylöspäin.

Elämään olohuoneessa alkaa ilmeisesti tottuun, koska mun mieliala on jo paljon paljon parempi kun kolme viikkoo sitten. :) En enää stressaa kaikesta, ja annan vaan itteni elää. Se, että kaikki meni pieleen, oli ehkä elämän sanelemaa kohtaloa. Annoin jo liki kolme viikkoo aikaa edes puhua asiat halki, mutta sanaakaan en saanu rutistettua ulos Kimistä, joten luovutin ja annan olla. :) Tällä hetkellä oon suhteellisen tyytyväinen elämääni. Vaikka olishan se kieltämättä kiva nukkua sängyssä eikä lattialla. :D Ja elää sitä omaa elämää ihan rauhassa. Asioiden on joskus joka tapauksessa muututtava, eikä ne muutu antamalla anteeks kerta toisensa perään. Nyt pitää vaan olla rohkee ja pitää päänsä. :)

Myös muut on ilmeisesti huomannu mun hyvinvoinnin, koska huomioo mä oon ainakin saanu nyt niin paljon että ihan naurattaa. :D Happy girls are the sexiest, oon kuullu jonkun joskus sanovan?!

Ei mulla muuta. :)

Tilaukseen yks lottovoitto?

Miks kaiken pitää olla kallista ja asioiden hoidon niin helvetin vaikeeta? Voisko jotkut asiat vaan kumittaa pois elämästä ja piirtää tilalle uusia? Mua ahdistaa. Kohta on kevät ja keväällä elämästä pitäis nauttia mut just nyt mulla on niin hirvee stressi etten paljon nauti mistään. Tunteetkin on niin ristiriidassa että mun pää varmaan halkee kohta. Kuinka uskomattomaan umpisolmuun kaikki voikin mennä!

Enkä haluu luopua Pennistä, mutta ei sitä voi minne tahansa viedä. :( Ääh. Tekis mieli luovuttaa.

Tiesin että tää päivä tulee joskus.

Joskus tuntuu että elämä kohtelee mua liiankin rankalla kädellä. Onnellisuus on tapettu ja asiat menee vuoronperään ihan solmuun. Voin sanoo yrittäneeni viimesen puoli vuotta tosissani pelastaa mun parisuhteen, mutta on vaan asioita, joita ei voi pelastaa. Vieläkin osa musta haluaa vaan taistella todellisuutta vastaan, mutta pakko se on kai uskoo kun totuus paiskautuu vasten kasvoja. Ulkoo mun kuori pysyy kovana, enkä näytä miltä musta tuntuu, mutta sisältä oon hajonnu hiljaa palasiks ja tää päivä sai loputkin murskaantuun.

Lohduttavaa on että jos/kun kaikki loppuu tähän, niin tiedän että mä pääsen ylös. Mulla on niin monta elävää esimerkkiä selviytymistarinoineen, että siihen on luotettava. Olo on tietenkin luonnollisestikin kamala ja itkettää, raivostuttaakin ja saattaisin lyödä jos tilanne tulis eteen nyt. Itkisin ja löisin. Ja sitten katuisin. Mutta löisin. Koko tilanne turhauttaa, koska laitoin niin paljon energiaani siihen. että saisin kaiken toimiin, mutta sitten käykin näin. Luottamus on mennyttä, nyt ehkä vielä enemmän kun ennen. Luulin kahdeksan vuoden olleen niin vankka pohja, että ei tää mihinkään kaadu tää juttu. Tiedän, että on oikein tehdä niinkun ajattelen tekeväni, mutta silti se sattuu, sattuu niin hiton paljon.

Taisin olla päivällä shokissa, koska luulin olevani niin vahva, ettei tää mua satuta.

Pitää vaan muistaa, että paskasta nousee aina jotain hyvää. Ja ettei elämä tähän pääty.

Alan vaihto jäihin.

Olin eilen palaverissa henkilön kanssa, joka päättää kesätyöntekijöistä Gardenissa. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että niiden tarjoomat tunnit ei mulle riitä, eli joudun oletettavasti sittenkin jäämään Kotipizzaan. :/ Harmittaa ihan törkeen paljon, mutta en mä voi elää 23h/vko. Kesäaikaan se on IHAN liian vähän, koulun ohella taas se olis tosi hyvä..

Mutta... onhan Kotipizzaan jäämisessä jotain hyvääkin: kuukauden palkallinen kesäloma. :)

Hymyä ja pilkottavaa aurinkoa.

Seitsemäs harkkaviikko alkaa oleen lopuillaan ja tässä vaiheessa tuntuu jo oikeesti että osaan jotain. :D Oppi alkaa meneen paremmin perille kun asiat alkaa oleen tuttuja. Viime viikolla alotin ravintolan puolella perehdytyksen, tosin kyllä hitaasti ja rauhallisesti eka muutamalla vuorolla. Respassa on kuitenkin ylivoimasesti eniten vuoroja koko harkan aikana, mikä on hyvä, koska se on kaikista vaikeinta ja vaatii eniten aikaa oppia.

Päivitin eilen illalla mun CV:tä työhakemusta varten. Tänään olis tarkotus sit lähettää Soilelle virallinen hakemus työpaikasta. Olis hienoo alottaa kesäkuussa oikeet työt! Alustavasti vaikuttaa jo siltä että oon saanu hyvin jalan oven väliin, mutta en uskalla iloita mistään ennen kun on konkreettisesti nimi paperissa. Kotipizzaa ei kyllä tulis ikävä, varsinkaan nyt kun jauhoallergiakin on vähän pahentunu ja hengittäminen on välillä vähän vaikeeta työmaalla. :/ Oon yrittäny olla enemmän kuskin vuoroissa ettei ottais niin pahasti terveyden päälle toi työnteko. Kahden työn välillä pomppimista on nyt siis jäljellä 13 viikkoo. Phiuh, toivottavasti mä jaksan. :D

Pitäis alkaa metsästään kaason mekkoo kesäkuun häihin. Mulla on jokin visio jo mutta en todellakaan tiedä mistä alottaa. :D Kenkiä ei oletettavasti tarvii ostaa kun mulla on yhet täydelliset, mutta viime kerrasta viisastuneena tajuan jo tässä vaiheessa että balleriinat on kova juttu loppuiltaa ajatellen. Mun jalat teki kuolemaa edellisisssä häissä. Kummasti siinä jalat väsyy kun juokset koko päivän paikasta toiseen ja hoidat erilaisia asioita ja ratkot ongelmia. :D Näissä tulevissa häissä ei tosin kyllä oo odotettavissa mitään suuria hätätilanteita, luojan kiitos. On sellanen kutina, että nää tulee meneen nappiin. ;)

Nyt pitää pukee ja hoitaa pari tärkeetä asiaa alta pois, että saa viikonlopun ajan ottaa rauhallisesti. Töitähän mulla kyllä on mutta ei sentään aamusta iltaan. Tänään iltavuoro ja huomenna semmonen kiva välivuoro 13-19.30. ;) Ehtii aamulla viedä ystävän syömään synttärin kunniaks ja illalla ehtii vielä hetken rauhottua kotona. Olis huomenna 21.30 työpalaverikin, iikss.. Meille tulee pizzaan uus työntekijä kun Katri jäi pois. Eihän se oo takas tulossakaan pitkiin aikoihin kun se vauva syntyy kohta. Mutta sekään ei haittaa koska mulla on ihana Tuulikki siellä :) Työt ei voi edes vituttaa kun on hyvät työkaverit. <3

Enää kolme viikko nii puoliväli on ohitettu JIHUU!!! Kevät etenee kovaa vauhtia :))))

Liikaa tekemistä.

Pikainen kuulumisten päivitys (=kiukutteleva avautuminen, koska tilanne sitä vaatii).

Auto toimii edelleen hienosti, tiedoksi siis niille jotka pitää sitä paskana ostoksena vieläkin. Se on -98 mutta mulle täydellisen riittävä, kiitos kaikille. Budjettikin kiittelee yhä edelleen etten menny ostaan KALLISTA autoo.

Harkassa menee tosi hienosti, mutta sen yhdistäminen oikeeseen työhön ei sit ookkaan ollu helppoo tässä lähiaikoina. Pomo on saanu päähänsä että on älyttömän hyvä idea laittaa mun vuorot just niille päiville kun mulla pitäis olla vapaapäivä. Eli siis tässä kuussa mulla on ollu YKS vapaapäivä ja se oli mun synttärit jolloin se uhkaili mua potkuilla.. happy birthday to me. Muutenkin joka kerta kun puhelimen näytöllä lukee "pomo katri" nii tietää jo valmiiks että on tulossa sangollinen paskaa, ennen kun edes on lukenu viestin! Mä vihaan mun työpaikkaa ja eniten mä vihaan mun pomoo koska se ei voi ymmärtää mitään ja tekee asioista tahallaan vaikeeta. Mä en ees jaksa tähän listata niitä kaikkia älyttömyyksiä mitä on ollu kolmen kuukauden aikana. Mitään en odota niin paljon nyt kun sitä että harkka loppuu ja saan uuden työpaikan että voin sanoo sille idiootille että soronoo!!

Yöunetkin on ihan paskoja ollu jo viikon, johtunee ylimääräsestä stressistä ja siitä vapaapäivättömyydestä.

t. Vihainen ja väsynyt

Synttärilahja.

Ostettiin Kimin kanssa mulle kiva synttärilahja tänään... uus auto! :) Takaraivossa on kolkuttanu ajatus etten halua ajaa samalla kuppasella corollalla kun täytän 25 ja niinpä tartuin tuumasta toimeen ja metsästin uuden menopelin.

Ei ole siis juuri tuo kyseinen auto mutta tommonen. :)

En vaadi ihmeitä, mulle riittää massaan sulautuva ja toimiva halpa auto. Kun joillekin se auto tuntuu olevan henki ja elämä, sellasta en tajua... Mielummin panostan kotiin ja ulkonäköön kun autoon. Joten tämmösellä mä tuun siis jatkossa huristelemaan. Hihii :)