#*%#& SUUTUTTAA.

Tunnen epäonnistuneeni täydellisesti tässä parisuhteessa. Kaks viikkoo sitten sain tehtyä päätöksen että yritän korjata kaiken vaikka hampaat irvessä, verta, hikee ja kyyneleitä vuodattaen. Mutta jos toinen osapuoli ei tee samaa päätöstä niin korjaaminen on aika helvetin vaikeeta. Kun asiat ei vaan loksahtele ittestään paikoilleen, vaan niiden korjaamiseks pitää tehdä töitä! Mua suututtaa moni asia just nyt enkä tiedä mikä olis paras tapa vähän rauhottua. Kavereille en viitti puhua, koska oon jo jauhanu liikaa niille tästä asiasta eikä niitä enää jaksa kiinnostaa muiden ongelmat. Nyt joudun sitten oleen viikonloppuun asti kotona yksin miettimässä kaikkee ja halkasemassa pääni. Oivallan koko ajan uusia asioita, mutta en tiedä miten etenisin, tai miten mun kuuluis edetä.

Tälläsinä päivinä tajuaa, kuinka yksin mä olisin jos mä olisin yksin. Kavereilla on aina jotain muuta kun mä oon vapaalla ja sukulaiset asuu jumalan selän takana 200 kilsan päässä. Ehkä mun pitäis hankkia uusia kavereita, lisää niitä? Oon vaan huono lähteen minnekään kun oon niin koti-ihminen. Tykkään siististi ja kivasta kodista, jossa voi olla ja rentoutua kaikessa rauhassa, en oo se joka jaksais joka päivä lähtee jonnekin roikkuun. Ehkä joskus joo mut ei aina.

Töitä, töitä, töitä, vp, töitä, töitä, töitä.......

Totesin tässä kun tuijotin kalenteriani, että tää kesä menee enemmän ja enemmän töitä tehdessä. Nää harvat vapaapäivät mitä mulla on tulee siis käyttää tarkkaan harkitusti johonkin kivaan. Oonpa siis siivonnu kämppää koko päivän. :D Pakko oli taas päästä ikeaankin ostaan yks taulu kun huomasin että se oli tarjouksessa. Mukaan tarttu sitten myös kaks kukkasta ja lehtiteline. Koti näyttää koko ajan vaan paremmalta ja sellaselta paikalta missä on mukava viettää sitä vähäistä vapaa-aikaa. Tietokonepöydän läheisyydessä vallitseva sotku sen sijaan häiritsee aina. Siitä ei pääse eroon ja se näyttää ihan hirveeltä, tekis mieli heittää kaikki romut vaan roskiin! Me tarvitaan kolmio että sille tietokoneelle ja niille romuille ois oma huone, jonka oven sais sit aina kiinni eikä kukaan sais mennä sinne.

Huomenna on vuorossa päivystyspäivä töissä, eli meen töihin sitten kun tulee ensimmäinen keikka... Vähän helpottaa, ei ainakaan tarvii olla sitä 11 tuntia töissä. Tiistaina saadaan harvinaisia vieraita kun tulee sukulaisia kylään ja mun ihana supermummi! Ajattelin sillon aamulla leipoo vähän jotain nisua kahvin kyytiläiseks.. :) Hauskaa kyllä saada vieraita kun meillä ei koskaan käy juuri kukaan! Katiakaan ei enää näy kun ollaan aina ristiin vapailla tai sitten sillä on jo jotain muita juttuja. Terhi varmasti käy kunhan ehtii, vastahan se muutti, sil on varmasti niiiiiin paljon kaikkee ettei voi joka paikkaan ehtiä. :)

Oltiin kavereiden läksiäisissä perjantaina ja sen jälkeen tuli niin surkee fiilis kun jäin miettiin kuinka moni tosiaan lähtee puoleks vuodeks kauas pois. Tuntuu kamalan lopulliselta kun ei niiden kanssa varmaan sit tuu enää yhteisiä kursseja eikä mitään kun aikataulut sekottuu. :( Eihän niistä kuulekaan mitään enää kun aikaerookin on 7h, aina kun me ollaan hereillä nii ne nukkuu! Elämä ei oo reilua.

Ja haluan vieläkin sen tatuoinnin, vaikka äiti onkin sitä vastaan. Myös lävistyksen haluan. Rokrok.

I want a tattoo.

Tää mun pitkäaikanen päähänpinttymä on nyt aivan liekeissä. Mähän oon siis iät ja ajat halunnu lävistyksen ja tatuoinnin mutta oon aina ollu niin nynny etten oo uskaltanu mennä ajatusta pidemmälle, jos ees ajatellu kunnolla koko asiaa. Mutta nyt tatskahulluus on täällä ja mä HALUAN sen leiman tohon käteeni! Mulla on jo mallikuvio mielessä mutta siihen sais tehdä jotain pieniä muutoksia...

Ton kaltanen se sais olla, noita tähtiä ja toi perhonen, mutta jotain MUNAA siihen tarvis vielä saada. Jotain mikä sanoo ROCK. Vielä en tiedä mikä se sellanen olis mutta enköhän mä keksi sen tässä... Ja paikka olis siis kyynärpään ja ranteen välissä, päälipuolelle. Enemmänkin pitkän muotonen kuva kun levee. Sellanen kiitos. :) Lävistyksen kanssa pitää miettiä vielä kaaaaaaaauan koska jostain syystä kammoon sitä vielä enemmän kun tota tatuoinnin ottamista. Oon niin nyhvö et mua sattuu aina kaikki.

Tukkaakin vois leikellä taas. Leikkaus on tällä hetkellä muodoton ja tyylitön plääh. Eli se normaali kesätukka, jota pidetään vaan ponnarilla koko ajan. Joka auki pidettynä näyttää enemmänkin räjähtäneeltä luudalta kun hiuksilta.

Jostain mulle rohkeutta, mielellään nyt heti kiitos.

-6,5kg!

Nyt on pakko vähän lesota, koska tää juttu oli mulle niin iso. Menin tänään loman jälkeen töihin ja päätin ihan huvikseni kokeilla uusia työhousuja, jotka oon saanu joskus maaliskuussa, eikä ne mahtunu mun päälle ollenkaan. Edes vetskari ei menny sillon kiinni. Mutta tänään ne sujahti jalkaan ilman ongelmia ja istukin ihan hyvin. Mun "laihdutuskuuri" on siis tehonnu!! :D Varmaan ekaa kertaa elämässä. :DD Todettakoon tässä nyt että ruokailutottumuksiani en oo muuttanu pätkääkään, oon vaan lenkkeilly enemmän. Jihhuu! Kunpa ne kilot ei vaan tulis takas.

Nyt on siis häät ja muut venkoilut ohi ja pääsen palaan arkeen, töihin ja jokapäiväseen kävelyyn. :)  Vaikka oon mä lomallakin käyny lenkillä montakin kertaa mut nyt tulee taas käytyä enemmän. Koskiin voi mennä seuraavan kerran parin kuukauden päästä, pakko pitää taukoo ettei tuu korvista. Kesäkuussa tuli ravattua siellä ihan riittävästi, ärsytykseen saakka... Autookin tekis mieli seisottaa hallissa kun tuli ajeltua tosiaan niin vitusti. Raukkahan pian räjähtää tollasesta ajelusta.

Töissä huomasin aamulla että mua on odotettu innolla takas, kylmiössä mua vastassa oli nimittäin iiiiiiso Daim-kakku ja pöydällä mun kahvikuppi valmiina aamukahvia varten. :) Mukana viesti "Moi Pampula! Ihanaa että oot takas, nautinnollista työpäivää! <3 t. Boss". Pisti väkisinkin hymyn huulille. Kivaa olla tärkee.