Vaapukka.

Isoja asioita tapahtuu paljon. Käsitys onnellisuudesta taitaa olla monille utopiaa, koska ei kaikki käsitä että voin olla nyt onnellisempi kun koskaan. 8,5 vuotta opetti tosi paljon, suurin asia mitä opin, on se että täytyy osata arvostaa asioita. Ei oo itsestäänselvyys että on hyvä parisuhde, tai mukava ja turvallinen elämä. Se vaatii hoivaamista, vaalimista, työtä ja varsinkin luottamusta. Tuntuu että oon saanu kaiken mistä oon edes uskaltanu unelmoida.

Mentiin kihloihin samana päivänä kun nähtiin ensimmäistä kertaa meidän pieni vauva, enkä vois olla enää iloisempi tai onnellisempi. Moni on kysyny, ymmärrettävää toisaalta, että onko vauva vahinko, mutta ei oo, vaan suunniteltu jatkumo rakkaudentäyteiselle suhteelle. Kymmenen vuotta pillereitä syöneelle ei juuri satu vahinkoja. ;) Eli vauva on toivottu ja rakastettu tapaus. <3

Iskän reaktio on ylittäny kaikki odotukset. Sisko kerto ettei se oo viikkoon puhunu muusta kun vauvasta. Kuullessaan se kaivo konjakit naftaliinista ja nosti maljan, kyyneleet silmissä. Ja äiti alko kutoon sukkia... :D Kaverit on onnessaan mun puolesta ja erityisesti Krisse-täti, Sara-täti ja muu perhe ratkee riemusta. Viikkoja on nyt 12 eli alkiosta on jo muuttunu sikiö ja vauva on ihan totta. Masukin pömpöttää mutta näytän lähinnä lihavalta jos ei tiedä että oon raskaana. :D

Laura ystävällisesti kuulutti tän koko maailmalle facebookissa, joten pahoittelut niille joille en ehtiny kertoon henkilökohtasesti. :)