Jonkinasteinen julkistaminen.

Vaikka kaikki pitää mua tän jälkeen hirviönä niin kirjotan silti, että oon tavannu ihanan miehen, joka on kiltti (muttei liian kiltti), hyvän näkönen (erittäin!!), saa mut nauraan ja jolle mä oon tärkeintä elämässä. Oon tosi onnellinen eikä vaikeudetkaan tunnu miltään kun se saa mut ajatteleen positiivisesti ja järkevästi. Ihastuminen on tainnu syventyä rakastumiseks. Pystyn näkeen tulevaisuuteni sen kanssa, ja se tuntee samalla tavalla, mikä on ihan mahtavaa. En tiedä mitä hyvää oon joskus tehny että sain sellasen lottovoiton, mutta oon niin ilonen että melkein ratkeen. :)

Toissapäivänä kävin Kimillä hakemassa muutaman mun tavaran ja sain sen jälkeen ihan älyttömän itkukohtauksen, koska oli niin hirvee ikävä Penniä ja tuli jotenkin syyllinen olo vaikkei mun tarvis niin edes tuntee. Muistin kaikkia vanhoja asioita ja vaikka oon menny elämässä eteenpäin niin muistot on muistoja eikä ne häviä koskaan. Tuli Kimiä ikävä ihmisenä, mutta en mä kuitenkaan rakasta sitä enää. Ystävänä ehkä. On se silti iso osa mun elämää. Yksinäisyys oli tiistaina musertava kun pääsin illalla kotiin... Mutta se meni hetkessä ohi kun tää mun timantti soitti ja rauhotteli. <3

Tiedän tasan tarkkaan mitä haluan elämältäni ja aion saada sen kaiken just tän ihmisen kanssa. Se on niin samanlainen kun mä ja haluaa samoja asioita, käyttäytyy niinkun mä, ja rakastaa mua. Ja mä sitä. Hassua kun oon tuntenu sen  niin kauan mutta vasta nyt oon huomannu sen. Rakastuin ihan päätä pahkaa vaikkei missään ollu sillä hetkellä mitään järkee. Ja tilannekin oli vaikee kummallekin. Mutta tajuttiin että halutaan toisemme ja toteutettiin se, huolimatta muiden mielipiteistä. Tuli tunne että jos mä nyt taas jään ajatteleen muiden tunteilla mun elämää niin mulla menee yks parhaista ohi. Enkä todellakaan halua päästää tätä karkuun.. :)

Että sellasta.

"Show must go on..."