Uupenpuuppe.

Jotenkin turhauttaa ihan sikana sellanen juttu, ettei Kimin kanssa välit menny ihan silleen niinkun piti. Se ei oo vieläkään voinu myöntää mulle, että se on nyt sen toisen naisen kanssa kenen kanssa se mua alun perin pettikin. Periaatteessa sillä ei oo mitään väliä enää mutta mun mielestä ees tässä vaiheessa ois ollu hienoo, jos se vois puhua mulle totta. Pelkään että mulle jää pelkkä paskan maku suuhun koko tyypistä.. Se nainen ilmeisesti on muuttanu Espooseenkin, eli kaiketi asuu mun vanhassa kodissa? On muitakin keskeneräsiä juttuja, mihin tarvis saada päätös. Meijän välillä ei siis oo mitään ollu kuukausiin, mutta arkeen liittyviä asioita on, mitkä haluan pois varsinkin nyt kun kuvioissa on se nainen. En vaan saa siihen mitään kontaktia edelleenkään.. kappas. :D

Mä oon sen sijaan tosi onnellinen yhä edelleen, kai vielä onnellisempi kun aikasemmin. Mietin hirveesti tulevaa mutten silti tee mitään hätiköityjä päätöksiä. Juha on mulle rakkain maailmassa ja se on tehny mut tosi onnelliseks ja iloseks. <3 Mun ystävät ei kai kaikki ihan ymmärtäny tätä aluks mutta nyt nekin on alkanu tottuun ajatukseen että mulla on uus elämä. :) Oon tavannu Juhan perheen ja ne kaikki tykkää musta ihan oikeesti. Elämä on hienoo enkä anna pienten asioiden stressata mua. Työnteon vähentäminenkin on tehny hyvää. Ei tietenkään taloudellisesti mutta mielenterveydellisesti.. :D Suurin osa vapaa-ajasta kuluu nykyään koskissa, tai sitten täällä kotona jos Juha tulee tänne.

Mä oon joskus tehny jotain tosi hyvää, kun oon saanu tollasen miehen niinkun Juha. Oon melkein sanaton.

<3

Jonkinasteinen julkistaminen.

Vaikka kaikki pitää mua tän jälkeen hirviönä niin kirjotan silti, että oon tavannu ihanan miehen, joka on kiltti (muttei liian kiltti), hyvän näkönen (erittäin!!), saa mut nauraan ja jolle mä oon tärkeintä elämässä. Oon tosi onnellinen eikä vaikeudetkaan tunnu miltään kun se saa mut ajatteleen positiivisesti ja järkevästi. Ihastuminen on tainnu syventyä rakastumiseks. Pystyn näkeen tulevaisuuteni sen kanssa, ja se tuntee samalla tavalla, mikä on ihan mahtavaa. En tiedä mitä hyvää oon joskus tehny että sain sellasen lottovoiton, mutta oon niin ilonen että melkein ratkeen. :)

Toissapäivänä kävin Kimillä hakemassa muutaman mun tavaran ja sain sen jälkeen ihan älyttömän itkukohtauksen, koska oli niin hirvee ikävä Penniä ja tuli jotenkin syyllinen olo vaikkei mun tarvis niin edes tuntee. Muistin kaikkia vanhoja asioita ja vaikka oon menny elämässä eteenpäin niin muistot on muistoja eikä ne häviä koskaan. Tuli Kimiä ikävä ihmisenä, mutta en mä kuitenkaan rakasta sitä enää. Ystävänä ehkä. On se silti iso osa mun elämää. Yksinäisyys oli tiistaina musertava kun pääsin illalla kotiin... Mutta se meni hetkessä ohi kun tää mun timantti soitti ja rauhotteli. <3

Tiedän tasan tarkkaan mitä haluan elämältäni ja aion saada sen kaiken just tän ihmisen kanssa. Se on niin samanlainen kun mä ja haluaa samoja asioita, käyttäytyy niinkun mä, ja rakastaa mua. Ja mä sitä. Hassua kun oon tuntenu sen  niin kauan mutta vasta nyt oon huomannu sen. Rakastuin ihan päätä pahkaa vaikkei missään ollu sillä hetkellä mitään järkee. Ja tilannekin oli vaikee kummallekin. Mutta tajuttiin että halutaan toisemme ja toteutettiin se, huolimatta muiden mielipiteistä. Tuli tunne että jos mä nyt taas jään ajatteleen muiden tunteilla mun elämää niin mulla menee yks parhaista ohi. Enkä todellakaan halua päästää tätä karkuun.. :)

Että sellasta.

"Show must go on..."

Björkby.

Muutto on hoidettu alta pois ja oon jo vähän kotiutunu uuteen omaan kotiini. Vielä ei oo ehtiny tuleen yksinäistä hetkee, enkä oo varma että tuleeko edes. Jotenkin tää prosessi on vaan käyty niin sataan kertaan jo läpi mun päässä aiemmin, ettei tää todellinen tilanne oikeestaan syökse mua katuojaan enää. Olo tuntuu paljon paremmalta ja vahvemmalta kun tiedän, että nyt se on ohi. Loppuvaiheessa oli enemmän surua ja ahdistusta kun onnellisuutta.. Nyt elämä tuntuu kivalta. Mua ei edes vituta mikään, enkä ahdistu. Oon avoin uusille asioille ja elän itselleni, huolehdin vaan itsestäni. Tuntuu niinkun taakka olis pudonnu harteilta.

Mulla on tosi kiva kotikin. Mikroo en omista vieläkään. Enkä kyllä imuriakaan.. Mutta ei edes haittaa. En oo edes tarvinnu mikroo koko aikana kun oon täällä asunu. Täällä näyttää ja tuntuu kodilta jo, vaikken ookkaan kauaa täällä ollu. Sitten kun saan nää loput jutut vielä toimiin täällä niin kodin tunne vahvistuu. Vielä pitää asentaa siis pyykinpesukone, kotiteatteri, parit lamput, taulut seinille ja netti pitää asentaa. Siis se oikee.. Nyt kikkailen iPhonen kautta netin. Kukaan ei tänne kyllä halua tulla, kun tää on niin kaukana, mutta en mä siihen kuole. :) Kimi tulee vappupäivänä mun kanssa asenteleen noi loput kamat paikalleen. Saa nekin sit alta pois.

Tiedän et ollaan kumpikin onnellisia erillämme. Viikonlopun jälkeen oon ollu entistä vakuuttuneempi siitä, ja oonkin aika onnellinen nyt. Oon ilonen Kimin puolesta. Ja ittenikin puolesta. Varmaan kuitenkin enemmän itteni. :) Ajattelin tällä viikolla mennä tsekkaan alakerran punttiksen, enää en voi väittää etten ehdi salille, kun se on kellarissa. ;) Lenkillekin aion taas päästä. Mua on nimittäin "siunattu" iltavuoroilla tässä seuraavat kaks viikkoo.. En oikeesti tykkää iltatöistä juurikaan ihmeemmin mutta ollaan nyt onnellisia niistäkin. :)

"Mä tiesin, tänä yönä en oo yksinäinen, silmiini sut etsin joukost ihmisten. Sul on punaiset housut, hiukses liehuu niin, vartalosi liikkuu tahtiin musiikin. Ja mä laulan, tänä yönä beibi sä kuulut mulle..."

Uus sivu kääntyy.

Asiat rullaa nyt niin hienosti että melkein alan odottaan minkälainen takaisku tässä vielä voi tulla. :D Kämppä on siis saatu, ja se on vielä ihan huippu! 51,5 neliöinen kaksio ilman mitään myrkynvihreetä keittiöö ja karseeta kylpyammehässäkkävessaa. :) 380 euroa kuussa sisältäen veden ja sähkön. :) Ainoo huono juttu on että se on Vantaalla Koivukylässä, mutta tässä tilanteessa nähtäköön sekin jonkinlaisena plussana... Saanpahan alottaa rauhassa uuden elämän uusissa ympyröissä. :) En mä kyllä osaa sieltä edes kauppaan.. saati töihin. :D Mut onneks on keksitty iPhone ja siinä oleva navi. :D

Pitäis ostaa kyllä sitten parit jutut, kuten sohva (!), imuri, mikro ja kahvinkeitin. Yks ihana divaanisohva olis jo kiikarissa ja se olis espoossa.. mikro ja kahvinkeitin ei vissiin kauheen kalliita oo ja kahvinkeittimen terhi lupas järkkää mulle tuparilahjaks vaikken välttis sitä ees tarvis. :D Äitiltä ja iskältä saan lisää mattoja, jotka on oikeesti mua siellä odottanu jo yli puoli vuotta.. Myös pari kattolamppua tarvii ostaa.

Niille jotka miettii et missä väleissä ollaan erottu nii kyllä, asiat on puhuttu halki eikä huudeta tai kiukutella. Suhtaudutaan tähän niinkun aikuiset, mikä onkin isoin saavutus meiltä moneen vuoteen! Ystävinä me aiotaan pysyä kaikesta huolimatta, onhan se mulle kuitenkin niin tärkee ihminen. Joskus vaan käy näin.

Mutta uskon että musta tulee vielä tosi onnellinen! Oon jo nyt aika tyytyväinen omaan elämääni. :) Ja psssst: saan tänään vilkasta gardenin uusia PALKALLISIA työvuoroja.. ;) Aika jännää. Tein kaks harkkavuoroo siellä raflassa ja sain niin hyvät palautteet kaikilta että olin yhtä hymyä. :) Mun tietotaito on kuulemma ihan kun sellasella joka on ollu töissä kaks kuukautta. :p HYVÄ MÄ!

Nyt suihkuun ja hoitaan näitä asioita. :)

"Tiedän vain sen, että parempi mun on nukkua kapealla sängyllä, ja yksin aamuuni herätä. Uskoisit mua, onnenpäivä nyt sun on, ennen kuin maa on valkoinen, löydät sun arvoisen naisen"

- Jansku

Ojan pohjalta näin, suunta ainoa on ylöspäin.

Elämään olohuoneessa alkaa ilmeisesti tottuun, koska mun mieliala on jo paljon paljon parempi kun kolme viikkoo sitten. :) En enää stressaa kaikesta, ja annan vaan itteni elää. Se, että kaikki meni pieleen, oli ehkä elämän sanelemaa kohtaloa. Annoin jo liki kolme viikkoo aikaa edes puhua asiat halki, mutta sanaakaan en saanu rutistettua ulos Kimistä, joten luovutin ja annan olla. :) Tällä hetkellä oon suhteellisen tyytyväinen elämääni. Vaikka olishan se kieltämättä kiva nukkua sängyssä eikä lattialla. :D Ja elää sitä omaa elämää ihan rauhassa. Asioiden on joskus joka tapauksessa muututtava, eikä ne muutu antamalla anteeks kerta toisensa perään. Nyt pitää vaan olla rohkee ja pitää päänsä. :)

Myös muut on ilmeisesti huomannu mun hyvinvoinnin, koska huomioo mä oon ainakin saanu nyt niin paljon että ihan naurattaa. :D Happy girls are the sexiest, oon kuullu jonkun joskus sanovan?!

Ei mulla muuta. :)

Tilaukseen yks lottovoitto?

Miks kaiken pitää olla kallista ja asioiden hoidon niin helvetin vaikeeta? Voisko jotkut asiat vaan kumittaa pois elämästä ja piirtää tilalle uusia? Mua ahdistaa. Kohta on kevät ja keväällä elämästä pitäis nauttia mut just nyt mulla on niin hirvee stressi etten paljon nauti mistään. Tunteetkin on niin ristiriidassa että mun pää varmaan halkee kohta. Kuinka uskomattomaan umpisolmuun kaikki voikin mennä!

Enkä haluu luopua Pennistä, mutta ei sitä voi minne tahansa viedä. :( Ääh. Tekis mieli luovuttaa.

Tiesin että tää päivä tulee joskus.

Joskus tuntuu että elämä kohtelee mua liiankin rankalla kädellä. Onnellisuus on tapettu ja asiat menee vuoronperään ihan solmuun. Voin sanoo yrittäneeni viimesen puoli vuotta tosissani pelastaa mun parisuhteen, mutta on vaan asioita, joita ei voi pelastaa. Vieläkin osa musta haluaa vaan taistella todellisuutta vastaan, mutta pakko se on kai uskoo kun totuus paiskautuu vasten kasvoja. Ulkoo mun kuori pysyy kovana, enkä näytä miltä musta tuntuu, mutta sisältä oon hajonnu hiljaa palasiks ja tää päivä sai loputkin murskaantuun.

Lohduttavaa on että jos/kun kaikki loppuu tähän, niin tiedän että mä pääsen ylös. Mulla on niin monta elävää esimerkkiä selviytymistarinoineen, että siihen on luotettava. Olo on tietenkin luonnollisestikin kamala ja itkettää, raivostuttaakin ja saattaisin lyödä jos tilanne tulis eteen nyt. Itkisin ja löisin. Ja sitten katuisin. Mutta löisin. Koko tilanne turhauttaa, koska laitoin niin paljon energiaani siihen. että saisin kaiken toimiin, mutta sitten käykin näin. Luottamus on mennyttä, nyt ehkä vielä enemmän kun ennen. Luulin kahdeksan vuoden olleen niin vankka pohja, että ei tää mihinkään kaadu tää juttu. Tiedän, että on oikein tehdä niinkun ajattelen tekeväni, mutta silti se sattuu, sattuu niin hiton paljon.

Taisin olla päivällä shokissa, koska luulin olevani niin vahva, ettei tää mua satuta.

Pitää vaan muistaa, että paskasta nousee aina jotain hyvää. Ja ettei elämä tähän pääty.