Takana taas uus täyslaidallinen nolaamista, kun kimi päätti että mut täyty laittaa ojennukseen uudelleen. Facebook ei todellakaan riittäny vaan tästä asiasta piti ruveta huutaan vielä uudestaan, tällä kertaa meijän kavereitten edessä. Kaikki muut on hiljaa kun mä myönnyttelen ja pyytelen anteeks ja pakotin itteni antaan "sovintopusun" vaikka teki mieli purskahtaa itkuun sillä punasella sekunnilla. Alan oleen sitä mieltä että mun elämä on kuraa.
Luulen että mua ei rakasteta. Koska jos rakastettais nii mua ei kohdeltais aina näin.
Mutta mä kestän tän(kin). Vielä joskus tulee se piste kun riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti